Näyttää siltä, että käytät Internet Explorer -selainta. Selain ei valitettavasti ole tuettu. Suosittelemme käyttämään modernia selainta kuten Chrome, Firefox, Safari tai Edge.

Safe 4.5 – selkeyttä ja uusia termejä

Julkaistu aiheella Ketteryys

Kirjoittaja

Maarit Laanti
SAFe Fellow

Maarit Laanti, SAFe Fellow, Maarit on yksi SAFe-menetelmän kontribuuttoreista sekä myös sertifioitu SAFe -menetelmän kouluttajien kouluttaja, ensimmäinen laatuaan Suomessa. Maaritin väitöskirja vuodelta 2012 käsittelee myös laajamittaista ketteryyttä.

Artikkeli

25. syyskuuta 2017 · 2 min lukuaika

SAFesta eli skaalatun ketterän tekemisen mallista Scaled Agile Frameworkistä tuli kesäkuussa uusi versio 4.5. Uusi malli ottaa paremmin huomioon eri tyyppiset organisaatiot, auttaa tulevaisuuden skenaarioiden ennustamisessa sekä nostaa palvelumuotoilun mukaan työkalupakkiin.

SAFe on kokoelma parhaita Lean Agile käytäntöjä, joiden avulla yritykset parantavat toimintamallejaan. Käytännöt jalostuvat kaiken aikaa ja sitä myöten myös SAFe. Case-tarinoista välittyy innostus ja ennen kaikkea tyytyväisyys tuloksiin.

Tässä kolme keskeisintä uudistusta, joita SAFe 4.5 tuo mukanaan:

1. Neljä versiota erilaisille organisaatioille

Ehkä isoin muutos on, että aikaisemman laajennettavuuden tilalle SAFesta on tullut neljä eri versiota erilaisten ja eri kokoisten yritysten tarpeisiin.

  • Koko SAFe 4.5. Isoille, satojen työntekijöiden organisaatioille

  • Large Solution SAFe. Isoille organisaatioille, joissa operoidaan useammalla toimitusjunalla ja toimittajalla, muttei niinkään kaivata salkunhallintaa.

  • Portfolio SAFe. Organisaatioille, joilla on paljon itsenäisesti toimivia ratkaisuja mutta myös salkunhallintatarpeita.

  • Essential SAFe. Yhtä asiaa tekeville pienehköille yrityksille, joissa tärkeintä saada tiimit toimimaan yhteen.

2. Työkaluja tulevaisuuden tutkimiseen

Leanin ja ketterän käyttöönotto opettaa uudenlaisen tavan tarkastella tekemistä asiakasarvon kautta. Mittaamalla toimien läpivirtausta yritys voi muodostaa erilaisia tulevaisuuden skenaarioita ja ennusteita. Tätä SAFe 4.5:ssä tukee niin portfolio-kanbanin valmistelutyö kuin tulevaisuuden kehitysehdotusten tutkiminen. SAFe 4.5:ssa Epic Value Statement on nimetty uudelleen Epic Hypothesis Statementiksi kuvaamaan sitä tosiasiaa, että yritys ei voi tietää todellista asiakasarvoa muuten kuin mittaamalla käyttäjien antamaa palautetta tai analysoimalla dataa liittyen tehtyyn työhön, esim asiakkaiden käyttäytymistä.

3. Palvelumuotoilu mukaan työkalupakkiin

SAFe 4.5 tuo palvelumuotoilun näkyvämmin esille nostamalla Lean UX:n osaksi SAFe 4.5:n työkalupakkia. On tunnistettu, että usein on mielekästä lähteä hakemaan ratkaisuja tuotteisiin ja palveluihin palvelumuotoilusta käsin. Palvelumuotoilun Continuous Exploration -syklit on nivottu tekemisen Continuous Integration ja tuotantoon viennin Continuous Deployment -sykleihin. On tärkeää, että kehitysaihiot virtaavat syklien läpi ilman pullonkauloja.

Vaikuttaako tämä olemassa olevaan sertifikaatteihin?

Koska kyseessä on vain pienempi versiopäivitys, tällä ei ole vaikutusta olemassa oleviin sertifikaatteihin. Kaiken kaikkiaan muutokset helpottavat ja selkeyttävät SAFea, joten toivotamme uuden SAFe 4.5:n riemuiten tervetulleeksi! Jatkossa koulutamme kaikki Nitorin kurssit uusimman version mukaisesti.

Lisäksi SAFen käyttöönotosta on tullut paljon uusia kokemuksia. Uusi Implementation Roadmap kokoaa yhteen näistä oleellisimmat ja tarjoaa muun muassa sarjan SAFen systemaattisesta käyttöönotosta kertovia artikkeleita.

Tule SAFe afterwork -tapahtumaan 24.8.2017

Ilmottaudu tästä SAFe valmentaja Maarit Laantin järjestämään SAFe Afterwork -tilaisuuteen, missä keskustelemme SAFe 4.5 -mallin päivityksen hyödyistä. Luvassa pientä purtavaa, virvokkeita sekä kysymyksiä ja kiinnostavaa keskustelua.

Kirjoittaja

Maarit Laanti
SAFe Fellow

Maarit Laanti, SAFe Fellow, Maarit on yksi SAFe-menetelmän kontribuuttoreista sekä myös sertifioitu SAFe -menetelmän kouluttajien kouluttaja, ensimmäinen laatuaan Suomessa. Maaritin väitöskirja vuodelta 2012 käsittelee myös laajamittaista ketteryyttä.