Näyttää siltä, että käytät Internet Explorer -selainta. Selain ei valitettavasti ole tuettu. Suosittelemme käyttämään modernia selainta kuten Chrome, Firefox, Safari tai Edge.

Juha Pääjärvi - vuosikymmenen työntekijä

Julkaistu aiheella Ihmiset

Kirjoittaja

Kulttuuritoimitus

Nitorin kansainvälisesti palkittu Kulttuuritoimitus on syntynyt tarpeesta kirjoittaa auki sekä Nitorin mytologiaa, toimistolla liikkuvia huhupuheita että unelmia.

Artikkeli

24. syyskuuta 2017 · 4 min lukuaika

Tänä syksynä olemme saaneet vuosikymmenen ajan Nitorilla nauttia ensimmäisen työntekijämme, Senior Software Architect Juha Pääjärven rauhallisesta aurasta, rautaisesta ammattitaidosta ja hillityistä curling-housuista. Kulttuuritoimituksemme kävi tietenkin haastattelemassa häntä.

Tässä kymmenvuotisjuhla-artikkelissa Kulttuuritoimituksemme tutustuu Juhaan. Samalla raotamme verhoa Nitorin alkuvaiheisiin ja yrityksen ensimmäiseen vuosikymmeneen – tähän tarinaan on aina kuulunut yksi Juha Pääjärvi.

Senior Software Architect Juha Pääjärvi on ohjelmistoarkkitehti ja -kehittäjä, jolla on 20 vuoden kokemus kehittäjän ja arkkitehdin sekä tiiminvetäjän rooleissa. Sovelluskehityksen lisäksi Juha taitaa tietovarastoinnin sekä skaalautuvat korkean käytettävyyden ratkaisut.

Ennen Nitoria Juha on työskennellyt muun muassa SSH:lla ja First Hopilla tietoturvan ja kansainvälisten teleoperaattoreiden parissa. Nitorilla Juha on kerännyt kiitosta arkkitehdin ja scrum masterin työstään Postilla ja OP:lla. Scrumin lisäksi Juha nauttii Curling-ratojen harjaamisesta.

Alkuun Toimitusjohtaja Matti Vilmin suositukset:
”Juha on ollut Nitorin uransa alusta asti kestävää kehitystä tekevän digitaalisen insinöörin inkarnaatio – hänellä on laaja asiantuntemus ja intohimo ratkaista asiakkaan pulmat parhaalla mahdollisella tavalla. Hän on aina luotettava, rauhallinen ja sympaattinen tiimipelaaja, josta niin asiakkaat kuin kollegat pitävät kovasti.”

Juha, tarinan mukaan tunnet useita Nitorilaisia ajalta, kun olimme vielä pilke perustajien silmäkulmassa?
Kyllä! Olen Olli Auvisen kanssa samaa vuosikurssia TKK:n tietotekniikan linjalta, mutta tunsimme toisemme jo ennen sitä. Ollihan on Savonlinnasta ja minä Seinäjoelta.

Kulttuuritoimitus huomauttaa, että Savonlinnan ja Seinäjoen välillä on noin 400 kilometriä. Tapasitteko puolivälissä Jyväskylässä?
Emme. Olimme ehkä 13-vuotiaita eli internetiä ei vielä ollut, mutta meillä oli MikroBitti. Toinen meistä oli laittanut sinne swappailuilmoituksen. (toim. huom. “Swappailulla” tarkoitetaan muinaisaikaista viestinvaihtoa kirjeteitse, jossa osapuolet kommunikoivat toisilleen lähettämillään diskettilevyillä.)

Se oli sikasiistiä! Lähettelimme demoja ja pelejä, joihin lisättiin lappusilla viestejä. Muistan, että soittelimme puhelimellakin. Silloin selvisi, että Ollikin on harrastanut koodailua ja liityimmekin kaverini kanssa Ollin kavereineen perustamaan demotiimiin nimeltä Cursor.

Kumpi oli kovempi koodaaja?
Molemmat opimme koodaamaan Commodore 64:lla – itse vaihdoin Amigaan Ollin vielä nyhjätessä vanhan teknologian parissa. Olli keräsi mainetta C64-piireissä ja liittyi maineikkaaseen Beyond Force 64 -tiimiin, johon liityin itsekin myöhemmin Amigani kanssa. Kävimme ainakin Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa sekä tietenkin Parikkalassa ja Iisalmessa demopartyilla.

Tunsitko muitakin nykyisiä Nitorilaisia?
Tommi Laitila oli armeijakaverini: olimme yhdessä RUKissa ja matkustimme paljon Jyväskylä-Seinäjoki -väliä. Tommi valloitti minut ohjelmointi- ja Raahe-tarinoillaan, mutta hän oli myös valmis tietotekniikan insinööri. Muistan, että Tommi oli kaverinsa Jarpen kanssa tehnyt oman käyttöjärjestelmän nimeltä Doors. Sen slogan oli ”Miksi kulkea ikkunoista, jos voi käyttää ovia”.

Meillä oli myös tietotekniikan koulutusohjelmassa lukuvuoden kestävä pakollinen kurssi, joka tehtiin tiimissä. Tiimissämme oli Tommi, Ville “Paasukka” Paasimaa ja Erkki “Eki” Pulliainen. Tulimme kolmanneksi sen vuoden laatupalkinnoissa – pronssia ja podiumpaikka siis.

Miten siirryit työelämään ja lopulta Nitorille?
Se oli johdatusta: kävelimme Ollin kanssa TKK:lla käytävää pitkin. Eteemme ilmestyi ovi, jonka vieressä oli työpaikkailmoitus, jossa haettiin kahta työntekijää. Koputimme oveen ja sen avasi Petteri Koponen, joka siltä seisomalta palkkasi meidät kesätöihin yliopiston labraan.

Tiemme erkanivat kun siirryin SSH:lle ja sitten First Hopille töihin. Moni Nitorilainen on tehnyt uraa First Hopilla, Ollikin seurasi myöhemmin perässä kuten myös Eki, Niemen Pasi, Tiihosen Mikko ja muutamia muitakin.

Olli oli kertonut minulle, että oli perustamassa yritystä ja ilmaisin kiinnostukseni. Keväällä 2007 kun olin kirjoittamassa diplomi-työtäni, irtisanouduin ja aloitin syksyllä Nitorin ensimmäisenä työntekijänä.

Nyt urheilun pariin: olet tunnettu Curling-ottelija, voitko kertoa meille harrastuksestasi?
Löysin Curlingin 2002 Salt Lake Cityn olympialaisista. Vuonna 2004 olimme tapaamassa opiskelukavereiden kanssa ja ehdotin perinteisen keilaamisen ja 8-pallon sijaan vaihtoehtoisia lajeja, joihin heitin vitsinä curlingin. Päädyin kutenkin googlaamaan curlingia ja löysin alkeiskurssin, jonne lähdin avovaimoni kanssa. Harrastus vei heti mukanaan.

Curling on yksinkertaistettuna jäällä pelattava joukkuepeli, jossa liu’utetaan jäällä pyöreitä kiviä ja vaikutetaan kivien kulkuun harjaamalla jäätä. Tavoitteena on saada omat kivet lähemmäksi kehän keskipistettä kuin vastustajan kivet. Joukkueessa on neljä pelaajaa ja jokainen pelaaja heittää kaksi kiveä.

Oletko sinä heittänyt joskus ensimmäisen kiven?
(toim huom. Juha pyörittelee silmiään.)

Kuinka menestynyt olet Curlingissa?
Alkamassa on 13. vuosi SM-sarjassa, joista kymmenes mestaruussarjassa. Sijoituksia on neljännestä seitsemänteen. SM-pronssia olen voittanut kerran paricurlingissa (uusi olympialaji!) ja mixed curlingissa. Avovaimoni Marjo on menestyneempi: hän on voittanut EM-pronssia ja neljä Suomen mestaruutta. Olen ollut mukana EM- ja MM-kisoissa valokuvaamassa heidän matsejaan ja kuvia on käytetty YLE:llä asti. Olen myös osallistunut Curlingliiton tiedottamiseen kisoissa. (toim huom. Lisätään Juha Kulttuuritoimituksen kesätoimittaja 2018 -ehdokkaaksi.)

Juha, Norjan Olympiajoukkue tuli tunnetuksi äänekkäistä housuistaan. Minkälaiset Curling-housut sinulla on?
Minulla on ihan mustien suorien housujen näköiset. Pidän vähäeleisestä tyylistä.

Tiivistäisitkö lopuksi juhlavan kymmenvuotisen urasi Nitorin ensimmäisenä työntekijänä?
Minullahan on 20-vuotinen työura IT-alalla, joista puolet Nitorilla. Ennen Nitoria minulla ei ollut kokemusta konsulttina työskentelemisestä, mutta edellisessä työssä olin mukana monessa asiakasprojektissa. Nitorille siirtyminen oli jännittävä hyppy tuntemattomaan. Tunsin kuitenkin perustajat, olin varma heidän ammattitaidosta ja uskoin, että tässä on mahdollisuudet mahtavaan työpaikkaan. En silti osannut odottaa, että tästä muodostuisi näin upea työpaikka.

Lopuksi haluaisin sanoa että olen onnellinen, että firmamme perustivat ja omistavat IT-alan ammattilaiset, jotka rakensivat tästä työpaikan, jossa itsekin viihtyisivät. Oikeastaan en ole ensimmäinen, vaan seitsemäs työntekijä.

Juha, meille olet kuitenkin numero yksi! Kiitos näistä vuosista <3

NITORIN KULTTUURITOIMITUS

Nitorin kansainvälisesti palkittu Kulttuuritoimitus on syntynyt tarpeesta kirjoittaa auki sekä Nitorin mytologiaa, toimistolla liikkuvia huhupuheita että unelmia.

Kirjoittaja

Kulttuuritoimitus

Nitorin kansainvälisesti palkittu Kulttuuritoimitus on syntynyt tarpeesta kirjoittaa auki sekä Nitorin mytologiaa, toimistolla liikkuvia huhupuheita että unelmia.