Näyttää siltä, että käytät Internet Explorer -selainta. Selain ei valitettavasti ole tuettu. Suosittelemme käyttämään modernia selainta kuten Chrome, Firefox, Safari tai Edge.

Pasi Rupponen: Vaativa SPCT-koulutus antaa kouluttajalle uusia avaimia muutosjohtamiseen

Julkaistu aiheella Ketteryys

Kirjoittaja

Pasi Rupponen
Principal Consultant, Sales and Customers

Pasi on kokenut Leanin ja ketteryyden valmentaja, johtaja, fasilitaattori ja osaaja. Hän on toiminut IT-alalla jo parikymmentä vuotta, joista viimeiset 10 vuotta hän on keskittynyt ketterien menetelmien kehittämiseen ja kouluttamiseen. Työssään hän keskittyy saamaan salkkutason, hanketason ja tiimitason tekemään oikeita asioita yhdessä.

Artikkeli

13. joulukuuta 2021 · 3 min lukuaika

Nitorilla on tällä hetkellä kolme SPCT-tason kouluttajaa. Syyskuussa 2021 valmistunut Pasi Rupponen avaa omaa matkaansa ja kertoo, miksi halusi osallistua koulutukseen, jossa ei olisi päässyt maaliin ilman periksiantamattomuutta ja suomalaista sisua. Mitä sertifioitu SPCT-kouluttaja tarkoittaa Nitorin SAFe-tarjooman kannalta?

SPCT eli  SAFe® Program Consultant Trainer on SAFe-raamin korkein taso. SPCT-kouluttaja voi kouluttaa kaikkia SAFe-mallin koulutuksia, sekä kouluttaa näiden koulutusten kouluttajia. Sen saavuttaminen vaatii kouluttajalta useamman vuoden määrätietoista ponnistelua, useimmiten oman päivätyön ohessa. Hänellä on oltava syvää kokemusta ja ymmärrystä skaalatusta ketteryydestä yrityksen toiminnan kaikilta tasoilta. 

Pasi, olet pitkään kouluttanut ja konsultoinut ketterästä toimintatavasta. Mikä sai sinut lähtemään SPCT-koulutukseen, jonka tiesit olevan hyvin vaativa? 
Halusin pystyä auttamaan asiakkaitani entistä paremmin skaalaamaan ketterää toimintamallia koko yritystason strategiseksi kyvykkyydeksi. Tämä oli varmasti se tekijä, joka sysäsi minut hakemaan ohjelmaan. Olen vuosien aikana huomannut, että vaikka ketterä toimintatapa helpottaa yhden tiimin toimintaa, suurimmat hyödyt saavutetaan, kun ketteryys on organisaatiossa toiminnan kaikilla tasoilla. SPCT-prosessin kautta pystyn auttamaan asiakkaitani entistä paremmin kohti adaptiivisuutta suuremmassa mittakaavassa.

Mitkä ovat tärkeimpiä oppeja, joita sinulla jäi tästä omaan työhösi?
Koulutuksen myötä olen saanut olla SAFe-raamin kanssa hyvin paljon tekemisissä, ja saanut nähdä miten raami jatkuvasti kehittyy toimintakentän tarpeiden mukaan. Sain nähdä läheltä, miten tätä kehitystä ohjaa vahvasti joukko periaatteita ja arvoja, jotka ovat olleet SAFen takana alusta asti. Raamista vastaavat henkilöt käyvät jatkuvasti läpi toimintakenttää ja muokkaavat raamia sen mukaan mikä toimii ja mikä ei. 

Esimerkiksi tästä muokkauksesta on organize around value -periaatteen nostaminen kymmenen periaatteen joukkoon. Tämä perustui siihen, että koetun ja opitun perusteella tie kohti kokonaisvaltaisempaa adaptiivisuutta tarkoittaa, että operatiivisia arvovirtoja on ymmärrettävä paremmin ja ne tulee kytkeä kehittämisen portfolioon. Siltä osin SAFe-raami kaipasi päivittämistä ja näin myös tehtiin. 

Itselle on koulutuksen myötä hahmottunut hyvin selkeäksi, että SAFe ei ole vain raami raamin vuoksi, vaan hyvin toimiva tapa skaalata ketterää toimintatapaa isommaksi, koko organisaation kattavaksi kulttuuriksi. Tätä kautta konkretisoitui vielä enemmän, miksi kokonaisketterä toimintatapa on niin tärkeä. Nyt koen, että pystyn esimerkiksi auttamaan asiakkaitani paremmin muutosjohtamisen eri osa-alueella: muutoksen käynnistyksessä, organisoinnissa ja sen kuljettamisessa.

Ohjelmaan hakeminen on jo itsessään suhteellisen vaativa prosessi. Mitä vaaditaan, että koulutukseen pääsee? 
Jo hakuvaiheessa on laajat vaatimukset, jotka on täytyttävä, että ohjelmaan voi hakea. Moneen muuhun koulutukseen pääsee maksamalla osallistumismaksun, mutta SPCT-kurssille vaaditaan laaja kokemus alalta: on oltava esimerkiksi kymmenen vuoden kokemus ketterästä coachaamisesta sekä vähintään kuusi kertaa pidetty Leading SAFe-koulutus. Lisäksi kouluttajat arvioivat, mitä kaikkea hakija on tehnyt SAFe-raamin ulkopuolella. Jos lähtötason vaatimukset täyttyvät, pääsee seuraavaksi haastatteluun. 

Haastattelun onnistuessa seuraa immersioviikko Boulderissa, Coloradossa. Tämä onkin aikamoinen prässi: viikko sisältää erilaisia näyttökokeita ryhmä- ja yksilötöinä, joilla mitataan valmennus-, koulutus- ja konsultointiosaamista. Nämä arvioidaan sekä vertaisten että Scaled Agilen edustajien toimesta. Viikosta selvittyään pääsee aloittamaan itse ohjelman, jonka toteuttamiseen saa aikaa kaksi vuotta. 

Jo immersioviikon aikana sai monta hyvää kokemusta, joista arvokkaimpia on varmasti suora palaute SAFen kehittäjältä Dean Leffingwelliltä. Lisäksi viikon aikana sai ymmärryksen ohjelman odotustasosta, Meillä oli myös mahdollista tutustua muihin osallistujiin pienessä ryhmässämme.  Kymmenen hengen ryhmämme koostui todella kovan tason ammattilaisista ympäri maailman. 

Ohjelma oli kokonaisuudessaan antoisa ja kasvattava kokemus, joka on syventänyt omaa osaamistani huimasti. Koulutusohjelman teko varsinkaan täällä Pohjolassa ei ole mikään helppo nakki, sillä toimintaympäristöjen löytäminen harjoitteita varten ei ole itsestäänselvyys. 

Kahden vuoden aikana on suoritettava esimerkiksi tietty määrä toteutuneita SAFe-implementaatioita, referoitava laajasti alan kirjallisuutta, sekä ehkä vaativampana osana on tehtävä kuusi ketterän toimitusjunan (ART) laukaisua. Viimeisenä osuutena ohjelmassa on parikoulutus, jonka osallistuja toteuttaa yhdessä mentorinsa kanssa. Koulutuksen aikana mentori arvioi jatkuvasti suoriutumista kouluttamisesta. SPCT-tason kouluttajan tittelin voi saada, mikäli koulutukseen osallistujat antavat arvosanaksi vähintään 4/5, ja mentori hyväksyy koulutuksen. 

Miten vaativa koulutus näkyy Nitorin tarjoomassa ja ulospäin koulutukseen osallistujille? 
Nitorin vahva SAFe-osaaminen luonnollisesti vahvistuu. Meillä on nyt jo kolme SPCT-tason kouluttajaa. Se tarkoittaa sitä, että kouluttajat ovat entistä syvemmin perehtyneitä SAFeen ja ketteriin menetelmiin, jotka pystyvät auttamaan tarjoamaan työkaluja ja peilaamaan asiakkaan omaa prosessia entistä paremmin ja syvämmällä kokemuksella. Lisääntynyt osaaminen näkyy esimerkiksi siinä, että kokemuksensa kautta kouluttaja pystyy tunnistamaan kipukohdat entistä nopeammin. Koulutuksessa sai myös uusia näkemyksiä ja kosketuspintaa siihen, mitä haasteista erilaisissa organisaatioissa ja toimintakulttuureissa tulee vastaan.

Kirjoittaja

Pasi Rupponen
Principal Consultant, Sales and Customers

Pasi on kokenut Leanin ja ketteryyden valmentaja, johtaja, fasilitaattori ja osaaja. Hän on toiminut IT-alalla jo parikymmentä vuotta, joista viimeiset 10 vuotta hän on keskittynyt ketterien menetelmien kehittämiseen ja kouluttamiseen. Työssään hän keskittyy saamaan salkkutason, hanketason ja tiimitason tekemään oikeita asioita yhdessä.

Ketterä muutos 
alkaa sinusta

Opi kanssamme ketteriä työtapoja, joiden avulla organisaatiosi kykenee reagoimaan muutoksiin nopeammin ja pystyy vastaamaan sen nykyisiin sekä tuleviin haasteisiin.