Näyttää siltä, että käytät Internet Explorer -selainta. Selain ei valitettavasti ole tuettu. Suosittelemme käyttämään modernia selainta kuten Chrome, Firefox, Safari tai Edge.

Vastuullisuustyö luo uusia rooleja – Nitor nimitti kaksi Sustainability Engineeriä

Julkaistu aiheella Uutiset, Ihmiset, Vastuullisuus

Kirjoittaja

Artikkeli

18. marraskuuta 2021 · 2 min lukuaika

Digitaalinen insinööritoimisto Nitor nostaa vastuullisuuden yhä keskeisemmäksi osaksi liiketoimintaansa. Nitor on perustanut uuden Sustainability Engineer -toimenkuvan ja nimittänyt rooliin kaksi asiantuntijaansa Markku Rontun ja Ari Kolin. Heidän tehtävänään on Nitorin vastuullisuustyön kokonaisvaltainen kehittäminen.

Kestävä kehitys ja vastuullisuus ovat ajankohtaisia, kenties enemmän kuin koskaan aiemmin. Perinteisten teollisuusalojen lisäksi myös IT-alan ympäristöjalanjälki ja sosiaalinen vastuu tunnistetaan.

“Tietoisuus vastuullisuudesta on kasvanut, ja vastuullisuustyön roolin kehittäminen on Nitorille luonnollinen kehityssuunta. Haluamme näyttää esimerkkiä kestävällä digitaalisella kehityksellä ja innostaa koko toimialaa vastuullisuusasioissa”, Nitorin toimitusjohtaja Olli Auvinen sanoo.

Asiakas- ja henkilöstötyytyväisyydestään tunnettu Nitor on jo aiemmin sitoutunut Helsingin kaupungin ilmasto-ohjelmaan sekä YK:n Global Compact -sopimukseen. Paitsi päästönsä kompensoimalla, Nitor on tehnyt vastuullisuustyötä mm. järjestämällä sisäisiä Digital Sustainability Hackathon -tapahtumia, jossa se on laskenut oman hiilijalanjälkensä. Lisäksi työntekijät ovat luoneet ja edistäneet omia vastuullisuushankkeitaan Nitor Core -ohjelmassa, johon kaikki voivat käyttää 10 % työaikaansa.

Digitaaliset insinöörit vievät vastuullisuustyötä eteenpäin

Nyt Nitorin toiminnan kestävyyttä ja vastuullisuutta edistetään läpinäkyvällä arvioinnilla ja perustamalla Sustainability Engineer -toimenkuva. Roolissa aloittaneet Markku ja Ari käyttävät jatkossa osan työaikaansa vastuullisuustyöhön ja edistävät toimia yhdessä nitorilaisten sekä yhteistyökumppaneiden kanssa.

“Tavoitteenaamme on muun muassa kehittää vastuullisuusmittaristoamme sekä edistää monipuolisesti Nitorin vastuullisuusohjelmaa. Koen nimityksen luottamuksen osoituksena, mutta myös erittäin vastuullisena roolina kehittää Nitoria, sen henkilöstöä sekä asiakkaitamme kohti kestävää kehitystä. Kestävä kehitys on hyvin samanlainen muutos ajattelutavassa ja toimintamalleissa kuin mitä ketteryyden edistämisen osalta olen valmentajana vienyt eteenpäin“, Sustainability Engineer Ari Koli sanoo.

Ari Koli on taustaltaan liiketoimintalähtöinen Lean-Agile-konsultti sekä valmentaja, jolla on vuosien kokemus palvelukehityksestä. Hänen rinnallaan uudessa roolissa aloittava Markku Rontu puolestaan on Senior Software Architect, joka on työskennellyt Nitorilla yli 13 vuoden ajan ohjelmistoratkaisuja toteuttaen. Hän on leipätyönsä ohessa kunnostautunut niin kulttuurin rakentamisessa Great Place to Work -voittoon, erilaisten hackathonien järjestelyissä, avoimen lähdekoodin projekteissa kuin myös jatkuvan oppimisen Nitor Academyn ja Nitor Coren kehittäjänä.

“Kestävyys on aiheena kiinnostanut minua aina, eikä vain ekologisena ulottuvuutena. Yksi Nitorin arvolupauksista työntekijöille on ollut alusta lähtien, että täältä jäädään eläkkeelle, joten jaksaminen pitkällä työuralla on tärkeä kehityksen kohde. Vastuullisuus ja reiluus työnantajana ovat myös oleellisia pitkän uran mahdollistajia. Ja mitä tulee nimenomaan erikoisalueeseemme, eli digitaaliseen kestävään kehitykseen, niin koodin laatu, avoin lähdekoodi, sen tukeminen sekä tuottamillemme ratkaisuille tarjoamamme Ikitakuu ovat lähellä sydäntäni”, sanoo tuore Sustainability Engineer Markku Rontu.

Kirjoittaja