Näyttää siltä, että käytät Internet Explorer -selainta. Selain ei valitettavasti ole tuettu. Suosittelemme käyttämään modernia selainta kuten Chrome, Firefox, Safari tai Edge.

Nitorin digitaaliset insinöörit: Adam kuuntelee sydäntään ja nauttii asiakastyön monipuolisuudesta

Julkaistu aiheella Ihmiset

Kirjoittaja

Artikkeli

30. maaliskuuta 2023 · 4 min lukuaika

Adam Wallin on peli- ja musiikkimaailmasta ponnistanut koodivelho, joka aloitti Nitorilla 22-vuotiaana. Nuoresta iästään huolimatta Adam on ehtinyt haalia kannuksia useilta eri aloilta ja toimii Nitorilla monenkirjavissa tehtävissä Software Developerina.

Edustat Nitorin työntekijöiden ikähaitarin matalampaa sektoria. Kertoisitko alkuun hieman omasta taustastasi sekä kuinka olet löytänyt tiesi Software Developeriksi Nitorille?

Aloitin koodauksen java-pohjaisten pelien parissa noin 10-vuotiaana. Olen ensimmäistä kertaa laskuttanut koodaushommista jo teini-ikäisenä, mikä oli tietysti iso juttu silloin. Sitten lukion lopulla tein täyskäännöksen ja aloin keskittyä musiikkiin löydettyäni FL Studion ja ProToolsin koulun studiosta.

Yliopistossa pistin kandin tauolle ja keskityin täyspäiväisesti musiikkiin. Tein töitä lähinnä rap-musiikin parissa, ja istuin pari vuotta putkeen kellarissa miksaamassa ja masteroimassa musiikkia. Vuonna 2017 veri veti takaisin koodipuolelle ja palasin freelanceriksi. Ehdin tehdä jonkin aikaa hommia friikkuna, kunnes löysin lopulta tieni Nitorille vuonna 2019.

Siinähän on verrattain lyhyessä ajassa ehtinyt kertyä valtava määrä kokemusta eri aloilta! Minkälaiset tehtävät työllistävät sinua nyt Nitorilla?

Korkealla tasolla tarkoitus on tietysti ennen kaikkea auttaa asiakkaita heidän hankkeissaan. Yleensä työni keskittyy kestävien ohjelmistojen rakentamiseen. Jos jo käytössä olevien ratkaisujen saralla löytyy ongelmia, niin tehtäviini kuuluu myös niiden ratkaiseminen. Itse koodauksen lisäksi autan myös esimerkiksi arkkitehtuurissa ja suunnittelussa. Osallistun lisäksi asiakkaan omaan rekrytointiprosessiin tekemällä teknisiä haastatteluja. Olen myös muutaman asiakkaan kanssa päässyt osallistumaan strategiseen suunnitteluun.

Vaikutatkin ihmiseltä, joka viihtyy työssä, joissa pääsee tekemään kirjavasti erilaisia asioita. Pitääkö paikkansa?

Kyllä! Tykkään siitä, että hattu vaihtuu päässä. Aina on toki olemassa mahdollisuus pysytellä samoissa tehtävissä pitempään, kunhan kuvioista sovitaan asiakkaan kanssa. Kaikki hankkeet, joissa olen itse ollut mukana ovat olleet sellaisia, että roolia on voinut vaihtaa ja laventaa hyvin vaivattomasti.

Adam on tiimimme selkäranka, loistava ja karismaattinen ammattilainen, jolla on paitsi terävä mieli myös loistava huumorintaju. Olen onnekas saadessani työskennellä näin lahjakkaan kollegan kanssa!

- Huining Deng, Senior Software Developer

Mikä on työssäsi parasta?

Jos vastaan ennemmin, että mikä Nitorilla työskentelyssä on ollut parasta, niin se on työyhteisö projektien takana. Freelancerina sitä tottui olemaan yhden ihmisen kokoinen tiimi ja vastuualueet olivat yleensä hyvin tarkkaan rajattuja. Nitorilla luottamus työntekijöihin on korkealla, eli meillä on mahdollisuus olla mukana kaikilla projektin osa-alueilla.

Jos vain haluaa viedä omaa kompetenssiaan tiettyyn suuntaan, niin silloin meillä kyllä autetaan eteenpäin. Olen itse luonteeltani sellainen, että käsi nousee nopeasti ilmaan, kun haluan edetä kohti uusia haasteita. Sekä asiakkaat että kollegat ovat olleet todella myönteisiä sen suhteen.

Kuulostaa erinomaiselta työporukalta! Minkälaisia ominaisuuksia nitorilaiselta digitaaliselta insinööriltä pitää mielestäsi löytyä?

Kun katson kollegoita ympärilläni, niin tärkeimpinä ominaisuuksina tulevat mieleen avoimuus ja keskinäinen luottamus. Porukalla on myös jaettuna ominaisuutena nöyrä halu oppia uutta sekä toimia käytännönläheisesti. Nitorilla tuntuu aina löytyvän loputtomasti vaihtoehtoja omien taitojen hyödyntämiseen ja kehittämiseen. Meitä on Nitorilla monenlaisia ja kaikki loistavat omalla sarallaan. Ihmisille annetaan tilaa yltää parhaimmilleen. 

Nitorilla on myös talo täynnä todella kovan luokan asiantuntijoita, mikä motivoi kehittämään omaa osaamistaan. Ainakin itselleni se toimii todella vahvana kirittävänä voimana, kun osaamisen katto on niin korkealla.

Osaamisen katosta puheen ollen, minkälaisia näkymiä olet asettanut omalle urakehityksellesi?

Olen oikeastaan aika spontaani oman urakehitykseni suhteen. Tapaan vain seurata sydäntäni ja kulkea kohti asioita, mitkä milloinkin tarraavat tiukimmin kiinnostuksesta kiinni. Minulla ei varsinaisesti ole kovin muodollista urapolkua mietittynä. Nitor on myös siinä mielessä hyvä työpaikka, että työntekijällä on mahdollisuuksia ohjastaa uraansa haluamaansa suuntaan omalla tyylillään.

Olet koodauksen ja musiikin lisäksi myös intohimoinen shakinpelaaja. Voitko kertoa hieman lisää tästä harrastuksesta?

Aloitin shakin harrastuksen vuonna 2017 ja innostuin kunnolla vasta shakkikerhon peli-iltojen jälkeen. Niissä tapaa ihmisiä livenä laidasta laitaan. Oma tasoni nettipelissä on noin 2100, paras tulos liveshakissa on simultaanivoitto Liettuan ykköspelaajaa SM Tomas Laurušas vastaan mustilla. 

Järjestimme hiljattain Nitorin toimistolla yhden kierroksen joukkueshakin SM-liigaturnauksen, jossa kohtasi kaksi 8 pelaajan joukkuetta. Pelit ovat niin sanottuja pitkän mallin pelejä, eli kellossa on puolitoista tuntia aikaa ja 40 siirron jälkeen lisätään vielä puoli tuntia. Yhdessä pelissä kesti siis pisimmillään kuusi tuntia.

Shakin vaatima strateginen ajattelu on varmasti osoittautunut hyödylliseksi työssäsi Nitorilla?

Ehdottomasti. Varsinkin suunnittelupuoli vaatii usein taktista ja lateraalista ajattelua. Ajatuksissa täytyy olla samanaikaisesti tilaa menneelle, nykyiselle ja tulevalle. Shakissa on myös muuhun elämään pätevä tärkeä puoli, sillä peli pakottaa toistuvasti tekemään vaikeita päätöksiä aikapaineen alla. Shakissa joutuu usein kohtaamaan huonon ja huonomman välille osuvia valintoja, ja muutaman vuoden pelaamisen jälkeen olen huomannut, että oma keskittymiskyky, suunnitelmallisuus ja stressinhallinta ovat kehittyneet. Nämä ovat tietysti tosi tärkeitä ominaisuuksia myös työelämässä.

Stressinhallinta on raikkaan yhteishengen ohella arvokas ominaisuus. Miten työntekijöiden hyvinvoinnista pidetään Nitorilla huolta?

Mielestäni tärkeimpiä asioita on se, että hyvinvoinnista ja palautumisesta puhutaan avoimesti. Olen ollut sellaisissakin työympäristöissä, joissa palautumisen kanssa kipuillaan yksin eikä asioita uskalleta tuoda esille, mutta Nitorilla palautumisesta ja hyvinvoinnista puhuminen ei ole tabu. Meillä järjestetään joka viikko joogaa, joukkuelajeja ja muuta sellaista, joka tukee jaksamista sekä työssä että sen ulkopuolella. Kaikkia hyvinvointiin liittyviä aktiviteetteja tuetaan.

Mainiota. Pidetään surffilauta positiivisuuden aallonharjalla. Mikä on tähän mennessä ollut mieleenpainuvin hetkesi Nitorilla?

Varmaankin strateginen matka Italiaan vuonna 2019. Silloin pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan työyhteisöön laajemmin. Tunsin vielä silloin olevani aika erilainen muihin nitorilaisiin nähden, koska olin sen verran nuori ja kokematon, mutta vastaanotto oli ihan mielettömän hyvä. 

Mieleenpainuvin hetki oli se, kun matkan toisena päivänä meille oli buukattu aamusta maastopyöräretki. Nukuin nohevasti pommiin ja bussi oli jo ehtinyt lähteä hotellilta, mutta kun työkaverit saivat minut langan päähän, niin bussi kääntyi takaisin ja minut haettiin mukaan. En tietenkään ollut varustautunut reissuun edes vesipullolla, mutta kollegat jakoivat omistaan ja pitivät huolta, että päiväni sujui hyvin. Silloin tuli sellainen olo, että tässä porukassa kaveria ei jätetä.

Tässä artikkelisarjassa tulemme esittelemään nitorilaisia eri rooleissa. Jokainen nitorilainen on digitaalinen insinööri: pragmaattinen ja ratkaisukeskeinen auttaja, joka ei tyydy oletuksiin, vaan etsii oikeita kysymyksiä ja niihin yhä parempia vastauksia.

Oletko sinäkin digitaalinen insinööri? Katso avoimet työpaikkamme.

Kirjoittaja